
Kirsikkatomaatti-
pizza
NELJÄLLE
AINESOSAT
Pohja
- 25 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
- 2 dl vettä
- ½ tl suolaa
- 5 dl vehnäjauhoja
- ½ dl oliiviöljyä
Täyte
- 2 rasiaa Lassen Luomu Punainen luomukirsikkatomaatteja tai Luomumix-kirsikkatomaatteja
- Tuoretta oreganoa
- Tuoretta basilikaa
- Mustapippuria
- Suolaa
- Oliiviöljyä 4 rkl
Päälle
- Villirucolaa
- Balsamico-kastiketta
OHJE
Pohjan valmistus
- Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen tai kuivahiiva hieman kädenlämpöistä lämpimämpään veteen.
- Sekoita joukkoon loput ainekset ja vaivaa taikina kimmoisaksi.
- Anna taikinan kohota liinan alla.
- Kauli taikina uunipellin kokoiseksi tai tee 2 pyöreää pohjaa.
- Nosta pohja leivinpaperin päälle.
- Anna pohjan kohota liinan alla kun valmistelet täytteet.
Täytteet
- Hienonna runsas kourallinen basilikaa ja oreganoa.
- Halkaise kirsikkatomaatit puoliksi.
- Sekoita öljy sekä hienonnettu basilika ja oregano kirsikkatomaattien kanssa.
- Mausta ripauksella mustapippurilla ja suolaa. (Jos käytät pizzassa juustoa jätä suola pois)
- Asettele tomaatit kohonneen pohjan päälle ja paista pizza uunissa.
Paista
- Paista täytetty pizza 250 asteessa uunin alaosassa n. 10–12 min.
Viimeistele
- Ripottele villirucola kuuman pizzan päälle ja laita kevyesti balsamico-kastiketta päälle.




