Kulmalan puutarha
Tuotamme luonnonmukaisesti viljeltyjä kasviksia. Ekologisilla valinnoilla tuotannosta jakeluun varmistamme, että tuotteemme tuovat hyvää niin keholle, mielelle kuin luonnollekin. Käytämme kestäviä viljelymenetelmiä ja noudatamme tiukkoja ympäristö- ja sertifiointistandardeja. Näin varmistamme, että voit nauttia luomutuotteistamme hyvällä omallatunnolla, tietäen että valintasi tukee ympäristöystävällistä ja vastuullista viljelyä.
Luomuviljely vaatii jatkuvaa huomiota; se on elämäntapa ja harrastus. Meillä ei kuitenkaan olisi liiketoimintaa eikä viljelyä, elleivät asiakkaamme pitäisi tuotteistamme. Liiketoimintamme perustuu siihen, että sinä saat juuri sellaisia luomutuotteita, joihin sinä olet tyytyväinen ja jotka tuovat iloa ruokapöytääsi.
Jatkamme ponnisteluja kestävän kehityksen edistämiseksi ja ympäristön suojelemiseksi. Samalla tarjoamme korkealaatuisia ja vastuullisesti tuotettuja tuotteita niin nykyisille kuin tuleville sukupolville.
Kulmalan puutarhan historiaa
Kulmalan Puutarhojen historia uloittuu aina vuoteen 1977 asti, kun Lasse Kulmala aloitti tomaatin kasvihuoneviljelyn Perniössä. Aluksi tomaatteja viljeltiin lähinnä paikallisten kauppojen tiskeille.
Tomaatinviljelyn lähdettyä käyntiin, Lasse kaipasikin jo vähän uusia haasteita ja Kulmalan puutarhoilla otettiin myös kurkku mukaan viljeltäväksi. Muutaman vuoden kuluttua kuitenkin päätettiin keskittyä puhtaasti tomaattiin ja kurkku jäikin niin kutsutusti tauolle aina siihen asti, kunnes se tuli mukaan luomutuotteena vuonna 2012.
Kohti luomua
Lassesta pitää kertoa sen verran taustaa, että mies on sellainen, ettei hän oikein pysy paikoillaan eikä todellakaan jää laakereille lepäämään. Vuonna 1995 Lassen silmien eteen eksyi tuore tutkimus tomaatin luonnonmukaisesta viljelystä, hän innostui. Tomaattia ei vielä oltu viljelty luonnonmukaisesti varsinaisesti kaupalliseen käyttöön.
Muutaman vuoden luomutomaattien viljelyn jälkeen siirryttiin kokeilemaan kirsikkatomaattien luomuviljelyä. Se osottautui sen verran onnistuneeksi kokeiluksi, että Kulmalan puutarhoilla siirryttiin täysin kirsikkatomaattien luomuviljelyyn ja se jatkuu yhä tänäkin päivänä.
Luomusalaatista satoa ympäri vuoden
Niin tomaatit kuin kirsikkatomaatitkin olivat kuitenkin vain kausituotteita, joita kasvatettiin kesällä. Siksi Lassen oli löydettävä kasvi, jota voisi viljellä ympäri vuoden, että työntekijöillekin riittäisi töitä ympäri vuoden.
Luomusalaatin viljely oli Lassen ratkaisu. Mutta ongelmana oli se, että luomusalaattia ei yksinkertaisesti ollut vielä “olemassa”, kaikki olisi opeteltava itse ja keksittävä uusia viljelymenetelmiä. Lassen kokoinen haaste siis.
Luomusalaatti toi mukanaan myös tarpeen uusille kasvihuonetiloille, salaatti kun tarvitsee viileämmät kasvuolosuhteet kuin tomaatti tai kurkku. Vuokratilat löytyivät onneksi suhteellisen läheltä. Strömmän kanavan läheisyydessä, Germudsvedjassa sijaitsi entinen alkoholistiparantolan terapiakasvihuone, joka tarjosi hyvät puitteet salaatinviljelylle.
Salaatin luomuviljely ei tosiaan ollut helppoa, mutta peräksiantamaton Lasse ei luovuttanut. Yrityksen ja erehdyksen voimalla vastoinkäymiset voitettiin. Tekniikka hioutui kymmenen vuoden aikana, mutta kehitys jatkuu yhä tänäkin päivänä.
Luontevasti luomuyrtteihin
Luomuyrtit tulivat valikoimaan 2000-luvun alkupuolella. Perinteisten tillin, basilikan ja persiljan lisäksi on vuosien varrella kokeiltu rohkeasti monia yrttejä ja edelleen etsimme jänniä tulokkaita luomuperheeseemme.
Oli helppoa alkaa kasvattamaan yrttejä, kun niille kelpasi pienin poikkeuksin samat viljelymenetelmät kuin salaateillekin.
Kestävää työtä luomutuotteiden hyväksi
Kulmalan puutarha on ylpeä historiastaan ja Lassesta, joka on toiminut suomalaisen luomusalaatinviljelyn alullepanijana ja pioneerinä. Lassen uraauurtava työ palkittiin vuonna 2002 kun hän sai Vuoden Luomuyrittäjä -palkinnon. Vuonna 2005 Lasse jäi niin kutsutusti takapiruksi ja Kulmalan puutarhan ohjaksiin tarttui tytär Jetta.
Haluamme edelleen olla rakentamassa kestävää tulevaisuutta – pieni teko kerrallaan. Vuonna 2021 puutarhalle rakennettiin energiatehokas kasvihuone salaattien ja yrttien viljelyyn sekä asennettiin aurinkopaneelit turvaamaan omaa sähköntuotantoa. Samalla luovuttiin Germundsvedjan vanhoista kasvihuoneista.
Samalla kun olemme panostaneet luomuviljelyyn, olemme voineet laajentaa tuotevalikoimaamme. Nykyään tarjoamme asiakkaillemme salaattien, tomaattien ja kurkkujen lisäksi lukuisia yrttejä sekä leikattuja salaatteja.
On ilo ja kunnia saada olla osa suomalaista vastuullista ruuan tuotantoa. Kiitokset tästä kuuluvat mahtavalle henkilökunnallemme sekä rakkaille asiakkaillemme. Tehdään vihreämpää tulevaisuutta jatkossakin, yhdessä. Vastuullisesti tuotettu, se maistuu!
Lassen Luomussa yhdistyvät luonnon oma luomuvoima sekä perinteiset, puhtaat viljelymenetelmät. Tai kuten Lasse itse sanoo: Lassen Luomussa maistuu menneisyys ja tuoksuu tulevaisuus!